Energiapalvelut
Kehitämme uutta älykästä energiajärjestelmää, jotta asiakkaamme saavat kestävästi tuotettua energiaa tänään ja tulevaisuudessa. Tulevaisuuden energiajärjestelmän perusta on innovatiivisissa teknologisissa ratkaisuissa sekä uusiutuvissa energiamuodoissa kuten aurinko- ja tuulivoimassa.
Vastaamme lämmön toimittamisesta noin 160 000 asukkaalle ja yritykselle. Kehitämme ja laajennamme kaukolämpöverkkoamme aktiivisesti ja hyödynnämme tehokkaasti muun muassa hukkalämpöä ja kysyntäjoustoa.
Tehtävämme on myös hallinnoida sähköntuotantoportfoliotamme sekä huolehtia sähkön myynti ja suojaustoiminnasta ja hiilidioksidipäästöoikeuksien hankinnasta.
Tutustu Reijon uratarinaan
-
Oulun Energialla on aina saanut olla mukana kaikessa uudessa, ja se on myös työssäni merkityksellisintä. Uudet ja mielenkiintoiset työtehtävät motivoivat minua, ja ne myös kehittävät osaamistani.
Reijo Pantsar Head of VPP Business
Oulun Energia yrityksenä
Oulun Energia on yksi Suomen suurimmista energiayhtiöstä. Tarjoamme kestäviä energia- ja kiertotalousratkaisuja noin 250 ammattilaisen voimin. Kuljemme rohkeasti uutta kohti, jotta pohjoinen pysyy elinvoimaisena ja meillä kaikilla on hyvä olla.
Rakennamme yhdessä huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä. Energia-alan suunnannäyttäjänä panostamme vahvasti kiertotalouteen ja kestäviin energiaratkaisuihin. Kannamme vastuuta paitsi ihmisistä myös ympäristöstämme: Strategisena tavoitteenamme on saavuttaa tieteeseen perustuvien päästövähennystavoitteiden (SBT) ohjeiston mukaisesti nettonollatavoite vuoteen 2040 mennessä.
Oulun Energia -konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Energia Oy:n lisäksi Oulun Energia Sähköverkko Oy, Syklo Oy, Kemin Energia ja Vesi Oy ja Turveruukki Oy.