Energiantuotanto
Tuotamme lämpöä ja sähköä alueen asukkaille ja yrityksille vastuullisesti, luotettavasti ja tehokkaasti. Tuotantolaitoksiamme ovat bio- ja ekovoimalaitos Laanilassa sekä Toppilan ja Merikosken voimalaitokset.
Energiantuotannossa hyödynnämme kasvavissa määrin kierrätyspolttoainetta sekä uusiutuvia polttoaineita ja energialähteitä, kuten puuperäisiä polttoaineita ja talteen otettua hukkalämpöä.
Tutustu Mikon uratarinaan
-
Muistan, kun tulin uutena tänne tammikuussa 2009. Kohtasin silloin kokeneempia työntekijöitä ja ajattelin, että onpa mahtavaa, että talossa on jo silloin ollut ihmisiä, jotka ovat saaneet tehdä vaikka minkälaista hommaa. Jälkeen päin kun katsoo, niin olen saanut itsekin olla monessa asiassa mukana, mikä on tosi upea juttu.
Mikko Vesterinen Head of Assets
Oulun Energia yrityksenä
Oulun Energia on yksi Suomen suurimmista energiayhtiöstä. Tarjoamme kestäviä energia- ja kiertotalousratkaisuja noin 250 ammattilaisen voimin. Kuljemme rohkeasti uutta kohti, jotta pohjoinen pysyy elinvoimaisena ja meillä kaikilla on hyvä olla.
Rakennamme yhdessä huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä. Energia-alan suunnannäyttäjänä panostamme vahvasti kiertotalouteen ja kestäviin energiaratkaisuihin. Kannamme vastuuta paitsi ihmisistä myös ympäristöstämme: Strategisena tavoitteenamme on saavuttaa tieteeseen perustuvien päästövähennystavoitteiden (SBT) ohjeiston mukaisesti nettonollatavoite vuoteen 2040 mennessä.
Oulun Energia -konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Energia Oy:n lisäksi Oulun Energia Sähköverkko Oy, Syklo Oy, Kemin Energia ja Vesi Oy ja Turveruukki Oy.