Tekninen palveluasiantuntija sähköverkon asiakaspalveluun
Tule Suomen energisimmän työpaikan asiakaskokemusyksikön sähköverkon tekniseksi palveluasiantuntijaksi ja mukaan rakentamaan Oulun Energian tulevaisuutta energia- ja kiertotalousalan murroksessa!
Oulun Energia on yksi Suomen suurimmista energiayhtiöistä ja rakennamme huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä! Uuden strategiamme ytimessä on luoda voimakasta kasvua vihreästä siirtymästä.
Suomen energisin työpaikka hakee asiakaskokemusyksikön palvelutiimiin sähköverkon teknistä asiantuntijaa.
Tehtävän ytimessä
Tehtävä pitää sisällään sähköliittymiin liittyvää laskentaa ja muutoksiin liittyvää asiantuntijatyötä sekä neuvontaa yhdessä muun tiimin kanssa. Teet tiivistä yhteistyötä asiakkaiden, urakoitsijoiden ja sähköverkon asiantuntijoiden kanssa. Osallistut myös sujuvan ja edistyksellisen asiakaskokemuksen kehittämiseen.
Mahdollisuus: Pääset monipuolisessa tehtävässä hyödyntämään osaamistasi ja oppimaan uutta. Saat vastuuta kokemuksesi mukaan ja mahdollisuuksia kasvaa asiantuntijana. Olet mukana rakentamassa Oulun Energian tulevaisuutta energia- ja kiertotalousalan murroksessa, jossa teknologiset ratkaisut tukevat strategiaamme ja vauhdittavat kasvua.
Ratkaisevaa: Sinulla on sähköteknistä osaamista ja työkokemusta alalta. Hoidat asioita aktiivisella ja ratkaisulähtöisellä otteella asiakasta huomioiden. Olet myös tiimipelaaja, jossa tehdään töitä sekä itsenäisesti että yhdessä.
Tule rakentamaan energistä huomista kanssamme
Tiimimme tehtävänä on hoitaa sähköverkon tekniset asiakaspalvelutehtävät. Tehtävät ohjautuvat eri kanavista CRM-järjestelmäämme tehtäviksi. Asiakaskokemuksen kehittämiseksi kehitämme jatkuvasti prosessejamme ja siihen liittyviä toimintamalleja hyödyntämällä uusia teknologioita ja tekoälyä.
Keskeistä ammattitaidossasi ja osaamisessasi
Omaat sähköalan (AMK), esimerkiksi sähkövoimatekniikan insinöörin, tutkinnon.
Sinulla on työkokemusta sähköverkon ja sähköteknisten ratkaisujen parista.
Osaat lukea sähkökuvia (pää- ja piirikaaviot).
Tunnet sähkötekniikkaa, sähköverkon komponenteja ja mitoitusperiaatteita sekä sähkönjakeluverkkoa.
Omaat hyvät IT-taidot sekä asiakaslähtöisen ja ripeän työotteen.
Kokemus teknisestä asiakaspalvelusta, verkonsuunnittelusta tai verkkotietojärjestelmistä katsotaan eduksi.
Suomen energisin työpaikka tarjoaa sinulle
Tarjoamme sinulle monipuolisen asiantuntijatehtävän ja tiimin, jossa perehdytämme ja autamme sinua onnistumaan. Keskeistä energisen työpaikkamme kulttuurissa on, että teemme yhdessä, vastuullisesti ja innolla. Osallistamme ja osallistumme. Panostamme hyvinvointiin, hyvään tekemisen meininkiin sekä ammattitaidon ja osaamisen nostamiseen esille entistäkin paremmin. Meillä on laajat henkilöstöedut kuten vuosittainen kannustinpalkkiomalli, kattavat työterveyspalvelut, vapaa-ajan tapaturmavakuutus sekä lounas-, liikunta-, kulttuuri-, työsuhdematka- ja hyvinvointietu.
Toimipisteesi on ensisijaisesti Oulussa, mutta Kemin toimipistekin on mahdollinen. Oulun Energialla on käytössä hybridityömalli, jossa olemme toimistolla vähintään kolme päivää viikosta tehtävien vaatimalla tavalla.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi ja cv:si palkkatoiveineen 6.4. mennessä alla olevan painikkeen kautta ja tule mukaan rakentamaan sujuvaa asiakaskokemusta sähköverkon parissa.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Oulun Energian liiketoimintajohtaja Tuomas Savola p. 040 159 5939 (klo 8.00-17.00)
Oulun Energian Head of Network Planning Jouni Perälä p. 044 706 5500. Jounin tavoitat keskiviikkona 25.3. klo 14–16 ja keskiviikkona 1.4. klo 14-16.
MPS konsultti Minna Moilanen p. 040 8496215. Minnan tavoitat 19.3. klo 14–15 ja 30.3. klo 9–10
- Liiketoiminta
- Ohjaavat toiminnot
- Rooli
- Myynti ja asiakaskokemus
- Sijainnit
- Energiatalo | Oulu
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Energiatalo | Oulu
Oulun Energia yrityksenä
Oulun Energia on yksi Suomen suurimmista energiayhtiöstä. Tarjoamme kestäviä energia- ja kiertotalousratkaisuja noin 300 ammattilaisen voimin. Kuljemme rohkeasti uutta kohti, jotta pohjoinen pysyy elinvoimaisena ja meillä kaikilla on hyvä olla.
Rakennamme yhdessä huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä. Energia-alan suunnannäyttäjänä panostamme vahvasti kiertotalouteen ja kestäviin energiaratkaisuihin. Kannamme vastuuta paitsi ihmisistä myös ympäristöstämme: Strategisena tavoitteenamme on saavuttaa tieteeseen perustuvien päästövähennystavoitteiden (SBT) ohjeiston mukaisesti nettonollatavoite vuoteen 2040 mennessä.
Oulun Energia -konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Energia Oy:n lisäksi Oulun Energia Sähköverkko Oy, Syklo Oy, Oulun Energia Kenve Oy ja Turveruukki Oy.