Kesätyöntekijä: Käyttötiimi | 4 paikkaa
Suomen energisin työpaikka tarjoaa monenlaisia urapolkuja. Liity osaksi Oulun Energian energiantuotannon käyttöyksikön tiimiä kesäksi 2025!
Tule rakentamaan energistä huomista kanssamme!
Oulun Energia on yksi Suomen suurimmista energiayhtiöistä ja rakennamme huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä! Uuden strategiamme ytimessä on luoda voimakasta kasvua vihreästä siirtymästä.
Kesätyöntekijä: Käyttötiimi | 4 paikkaa
Etsimme työteliästä ja motivoitunutta kesätyöntekijää liittymään tiimiimme noin neljän kuukauden kesätyöhön. Kesätyöntekijänä pääset tutustumaan vauhdilla uusiutuvaan energia- ja kiertotalousalaan energiantuotannon käyttöyksikön näkökulmasta.
Tehtävän ytimessä
- Jalkaudut eri voimalaitoksille ja tutustut monipuolisesti niiden toimintaan.
- Osallistut laitosten revisioihin, esimerkiksi erilaisten puhdistustöiden parissa.
Sinulla on mahdollisuus
- Kartuttaa taitojasi tulevana esihenkilötyön ja voimalaitostekniikan ammattilaisena.
- Saada arvokasta kokemusta energia-alalta pätevien ammattilaisten ohjauksessa.
Ratkaisevaa tehtävässä onnistumisen kannalta
- Soveltuvat opinnot esimerkiksi energia- ja konetekniikan alalta 2 vuoden verran
- Osaaminen, kiinnostus ja harrastuneisuus mekaanisista laitteista ja koneista eli käsissäsi pysyvät yleisimmät työkalut
- Et säikähdä likaisiakaan olosuhteita
- Omaat reippaan ja tekevän asenteen turvallisuuden ja ohjeet huomioiden
- Rehti, rohkea ja positiivinen ote sekä asenne
- Hyvät tiimityöskentelytaidot ja oma-aloitteisuus
Suomen energisin työpaikka tarjoaa
- Uusia kokemuksia ja arvokasta oppia energia-alan edelläkävijäyhtiössä.
- Mahdollisuuden työskennellä vastuullisessa ympäristössä.
- Tukevan ja huippumukavan työyhteisön.
- Kattavan perehdytyksen.
Osana asiantuntevaa ja yhteistyöhenkistä työyhteisöä olet mukana rakentamassa parempaa huomista Oulun Energian energia-alan ammattilaisten kanssa. Keskeisintä energisen työpaikkamme kulttuurissa on, että teemme työtä yhdessä, vastuullisesti ja innolla. Osallistamme ja osallistumme aktiivisesti. Panostamme hyvinvointiin, hyvään tekemisen meininkiin sekä ammattitaidon ja osaamisen kehittymiseen.
Esihenkilönäsi toimii käytön vuoromestari ja työskentelet päivätyössä. Tehtävän aloitus- ja päättymisajankohta voidaan sopia tilanteeseesi sopivaksi tarkemmin hakuprosessin aikana.
Hakuprosessi ja aikataulu
- Hakuaika 16.12.2024 – 31.1.2025
- Haastattelut ja valinnat toteutetaan helmikuun aikana.
Pohjoista voimaa, jolla muutetaan maailmaa
Oulun Energia Oy
Oulun Energia on yksi Suomen suurimmista energiayhtiöstä. Tarjoamme kestäviä energia- ja kiertotalousratkaisuja noin 250 ammattilaisen voimin. Kuljemme rohkeasti uutta kohti, jotta pohjoinen pysyy elinvoimaisena ja meillä kaikilla on hyvä olla.
Rakennamme yhdessä huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä. Energia-alan suunnannäyttäjänä panostamme vahvasti kiertotalouteen ja kestäviin energiaratkaisuihin. Kannamme vastuuta paitsi ihmisistä myös ympäristöstämme: tavoitteenamme on hiilineutraalius vuonna 2030.
- Liiketoiminta
- Kesätyö | Oulun Energia -konserni
- Sijainnit
- Toppilan voimalaitos | Oulu, Laanilan bio- ja ekovoimalaitos | Oulu
Oulun Energia yrityksenä
Oulun Energia on yksi Suomen suurimmista energiayhtiöstä. Tarjoamme kestäviä energia- ja kiertotalousratkaisuja noin 250 ammattilaisen voimin. Kuljemme rohkeasti uutta kohti, jotta pohjoinen pysyy elinvoimaisena ja meillä kaikilla on hyvä olla.
Rakennamme yhdessä huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä. Energia-alan suunnannäyttäjänä panostamme vahvasti kiertotalouteen ja kestäviin energiaratkaisuihin. Kannamme vastuuta paitsi ihmisistä myös ympäristöstämme: tavoitteenamme on hiilineutraalius vuonna 2030.
Oulun Energia -konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Energia Oy:n lisäksi Oulun Energia Sähköverkko Oy, Syklo Oy ja Turveruukki Oy.
Kesätyöntekijä: Käyttötiimi | 4 paikkaa
Suomen energisin työpaikka tarjoaa monenlaisia urapolkuja. Liity osaksi Oulun Energian energiantuotannon käyttöyksikön tiimiä kesäksi 2025!
Hakemuslomakkeen lataaminen